Elämässä tapahtunut paljon kaikkea mullistavaa muutamassa vuodessa.
Tällä hetkellä puikot ja koukut ovat olleet jo tovin syrjässä ja aikaani vie leimailu ja kuvien värittely. Olen testaillut erilaisia tekniikoita. Tässä kohtaa on hyvä että on hitunen hamsterin vikaa. Tiesin että näitä ei kannata heittää pois.
Lapsena olen tämmöiset saanut. Jonkun sortin akvarellikynät siis kyseessä. Montaakaan väriä ei ole tallella, mutta kyllä näillä jotain saa aikaan.
Hamsterina olen myö säästänyt vuoooooooooosia tämmöisiä:
Ei meinaa millään mennä kaaliin noi varjostus jutut.
Kuva on erään sortin digileima. Löysin pinterestin kautta.
Värittelin öljypastelleilla ja promarkkereilla. Öljypastellit levittelin manteliöljyllä, jota sipaisin pumpulipuikkoon.
Digileimat oli ihan hyvää lääkettä tahdon-värittää-nyt-just-enkä-vasta-huomenna-puuskaan. Huomasin kuitenkin että muste meinaa hieman sotkea. Pitää vissiin testata silittää kuvaa, josko sitten ei sottais. No nyt on onneksi tullut noita leimasimiakin hankittua.
Pyrin jossain kohtaa tekemään pienen ohjeistuksen aloittelevalle leimaajalle/värittäjälle. ON meinaan ite tullut mentyä niin perse edellä puuhun että hui!
Mutta nyt esittelen vielä käsitöideni ja askartelujen erittäin kriittiset laadunvalvojat:
Mysi vahtii kovin tarkasti että mitä mamma puuhaa.
"Taaskaan ei saa nukkua kun toi hullu ihminen puuhaa jotain pöljyyksiä keskellä yötä"
Säikähdettiin muuten pikkasen kun toi metallipurkki sitten hetken päästä tosta tipahti.
Sittenhän meillä on tämä toinen kissa Iita
" Poseeraminen on niin rankkaa"
Kissojen kauhuksi perhettämme saapui joulukuussa ilostuttamaan (ja pakko liikuttamaan) Myytti koira.
Ensimmäinen suukko tuli välittömästi päästyämme kotiin.
Voi taivas ku hää olikin pieni karvapallero <3
Joulupose.
Luminaama.
Koitan aktivoitua tän blogin kanssa. Etenkin kun vihdoin opin siirtämään kuvat piuhalla tosta samsungista koneelle ;)
Mukavaa kesän odotusta kaikille
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi :)